Huokailin illalla suureen ääneen sitä kuinka surullista kirjaa luenkaan (juu, juuri se Hirvosen uusi) ja mies huomautti, ettei hän ole vielä kertaakaan kuullut minun huokailevan, että kylläpäs nyt luenkin hauskaa tai hassua kirjaa. Että miksi sitä pitää aina kiduttaa itseään ja valita ne kaikista surullisimmat kirjat? Hyvä kysymys. En oikeasti tiedä. 

Jos joku blogin lukija haluaa suositella hauskoja tai huvittavia kirjoja, niin vinkkejä otetaan ilolla vastaan! Tuon Hirvosen jälkeen tarvitsen niitä.